Sijainti
Mikkeli-yhteisö sijaitsee Etelä-Savossa seitsemän kilometriä Mikkelin keskustasta Kuopion suuntaan. Tertin kartanon kohdalta vasemmalle (opaste Mikkeli-yhteisö). Noin kilometrin jälkeen oikealle.
Yhteisön pihapiirinä on vanha Sutelan pappilan tila Korpijärven rannalla. Tila on toiminut päihdehuollon laitoksena jo 50-luvulta alkaen.

Tilat
Yhteisön toiminnan keskipisteenä on päärakennus, jossa pidetään mm. yhteisökokoukset. Yksin kuntoutuksessa olevat oppilaat asuvat kolme solua käsittävässä talossa.
Pihapiiriin kuuluvat lisäksi liikunta- sekä vapaa-ajantoimintoihin tarkoitettu rakennus, jossa on puu- ja metalliverstas, musiikki- ja taidehuone, kuntosali, liikuntahalli sekä lasten päivähoitoon tarkoitetut tilat. Rantasauna on Korpijärven rannalla.
Soluissa on olohuone, keittiö, WC, kylpyhuone, kirjoitus-/tietokonehuone sekä makuuhuoneet. Yhteiskäytössä on pyykkitupa, saunatilat sekä olohuone, jossa on mahdollista katsella TV:tä ja videoita.
Perhetalo sijaitsee turvallisella, aidatulla piha-alueella. Perhetalossa on kolme erikokoista perheasuntoa.
Huom! Kun painat oikealla puolella olevan kohteen nimeä, niin saat suoraan ko. paikan kohdistettua kartalle. Vasemman puoleisesta asteikosta (+/-) voit pienentää/suurentaa kartta -näkymää.